Jos olet ostanut kurssin, kirjaudu sisään

TÄSTÄ LINKISTÄ
ja mene kurssit-valikkoon ja valitse Soinnut tunnissa tutuiksi sivun alalaidasta.
Kysymykset osoitteeseen: [email protected]

Ilpo

Ilpon Vinkit!
Ei enää sointujen ulkoa opettelemista
Kaikki oleeellinen yhdessä paketissa

Hei! Minun nimeni on Ilpo Karinen ja olen muusikko, asuinpaikkana Vaasa. Minulla oli tasokas ja suosittu tanssiorkesteri, jonka kanssa kiersin esiintymässä eri puolilla Suomea 45 vuotta. Siinä musiikin tason ylläpitäminen edellytti sointujen laajaa tuntemusta. Näiden vuosien kokemusten kautta opitun sointutietoisuuden olen laittanut esille tähän kurssiin.

Uusi helppo oppimistapa – nuotinlukutaitoa ei tarvita

Kysymyksessä on aivan uusi ja ainutlaatuinen tapa lähestyä sointujen oppimista. Sointuja ei opetella ulkoa, vaan soinnut haetaan niiden keskinäisen logiikan kautta, joten nuotinlukutaitoa ei tarvita.

Sointujen tuntemus on muusikon perustietoa 

Nettikurssi sisältää seitsemäntoista kohtaa, joissa kyseinen asia on kuvattu tekstillä ja havainnekuvilla. Lisäksi on kuusitoista videoklippiä, joissa samat asiat on kuvattu soitettuina. Aineisto on tehty pianokoskettimille, mutta samat sointuohjeet toimivat myös näppäinhanurilla.

taulukko

Hinta

Kurssin hinta kertakorvauksena on vain 45€ (sis.Alv), jolla saat käyttöösi
koko elämän mittaisen sointutietoisuuden.

Toisin sanoen, kurssin anti jatkuu vuosia ja kun hinnan jakaa esimerkiksi
viidellä vuodella, tulee kustannukseksi 9,00 €/vuosi.

ilpo hanuri pieni

Tässä on näytevideo oppitunnista 11, jossa esitetään sointu sus4. Kurssin yhtenä tavoitteena on esittää asiat mahdollisimman selkeinä ja yksinkertaisina. Esimerkiksi tämä sus4 soinnun muodostaminen on kerrottu kolmen sanan lauseella. (Videolla esiintyvät termit terssi, kvintti ja käännökset on käsitelty jo aiemmilla oppitunneilla)

sus4 1

sus4

Voit vuokrata Jyväskylässä sijaitsevan studiomme käyttöösi tunti kerrallaan. Studiolla on paljon niin rekvisiittaa kuin välineistöä onnistunutta sessiota varten. Studiolta löytyy mm:

  • Valaistustarvikkeet
  • Kameran jalusta
  • Taustakangas kuvausta varten
  • Podcast-valmius:
    • Äänivaimennettu ympäristö
    • Mikrofoni äänen tallennusta / podcastia varten
    • Tietokone ohjelmistoineen podcastia varten
  • Tuotekuvaukseen soveltuva alusta
  • Toimistoympäristö videokuvauksia varten

Kameralaitteisto ei sisälly vuokraan. Omien rekvisiittojen käyttö on täysin sallittua. Lemmikit eivät ole studiolla sallittuja allergiariskin takia.

Ammattilaisille suunnatun Jiirilaudekurssin sisällöstä on poimittu pintalaudoituksen valmistamisen vaiheet ja menetelmät. Miten liitos valmistetaan ja kuinka siitä saadaan kestävä, kuinka huomioida eri materiaalien ominaisuudet ja mitä liimoja voidaan hyvällä menestyksellä käyttää.

Tunnin pikakurssi jossa oiotaan sieltä mistä pystytään ja keskitytään tarkasti vain muutamaan asiaan. Juuri niihin asioihin joista kaunis saunan pintalaudoitus muodostuu.

Reilusti yli tuhannen lauteen kokemuksella, palkittu Puuseppämestari Eetu Tingander jakaa vuosikymmenien aikana kertynyttä tietotaitoa lauteen valmistamisesta.

Trailer:

https://youtu.be/neBfOSWUCwU

Haluatko manifestoida enemmän rahaa, vaurautta ja runsautta? Vai onko toiveenasi manifestoida rakkautta, rauhaa ja onnellisuutta? Haluatko manifestoida unelmasi todeksi? Se on täysin mahdollista. Tule mukaan oppimaan tietoisen luomisen salaisuudet!

Yhden illan tehovalmennus sysää sinut manifestoinnin taianomaiseen maailmaan, mikä tulee räjäyttämään suhtautumisesi omiin mahdollisuuksiisi. Kaikki on mahdollista!

” Tee elämästäsi runsasta ja vaurasta ” -valmennukseen on koottu niin tiivis ja voimakas sisältö kuin vain yhteen valmennuskertaan on mahdollista saada. Tämä on tehokas manifestointivalmennus, joka pohjautuu suosittuun 12 viikon Luo rahaa! -valmennusohjelmaan ja sisältää bonuksena Vauraus ja onnellisuus -meditaation.

Tallenne on kolmen tunnin mittaisesta valmennuksesta, josta on editoitu tauot ja itsenäisen työskentelyn hiljaiset hetket pois. Tallenteen kesto on noin 2 tuntia 15 minuuttia.

Saat tehokkaat manifestointi -työkalut käyttöösi

Valmennuksessa saat käyttöösi voimakkaat työkalut oman elämäsi muuttamiseen runsaammaksi ja vauraammaksi. Valmennus sisältää tietoa rahan luonteesta ja sen luomisesta, harjoituksia, tehtäviä sekä valmennuksen päätteeksi ohjatun ja luomisvoimaasi vahvistavan Vauraus ja onnellisuus -meditaation. Manifestointi -valmennuksen lopuksi osallistujilla on mahdollisuus kysyä mieleen nousseita kysymyksiä.

Valmennuksessa saat yllättävää ja ennen kuulumatonta tietoa rahasta sekä täysin uuden näkökulman rahaan ja vaurauteen. Valmennus lisää tietoisuuttasi ja auttaa sinua puhdistamaan alitajuntaasi haitallisista esteistä unelmiesi toteuttamisessa.

Valmennuksen tehokkaat manifestointi -työkalut jäävät käyttöösi ja voit hyödyntää niitä monipuolisesti kaikessa muussakin, mitä haluat elämääsi luoda.

Kyseessä ei ole pelkkä älyllinen tietopaketti tai luento vaan käytännöllisiä työkaluja antava valmennus, joka alkaa saman tien muuttaa toimintaasi ohjaavaa alitajuntaa ja sitä kautta myös elämääsi, minkä tulet huomaamaan käytännössä. Manifestoinnin isoimmat haasteet eivät suinkaan ole älyllisellä, tiedollisella tasolla vaan syvällä alitajunnassa, joka suureksi osaksi ohjaa kaikkea toimintaamme. Siksi myös ongelmien ratkaisut löytyvät alitajunnan muokkaamisesta palvelemaan meitä ja sielumme syvimpiä toiveita.

Olen pitänyt tämän valmennuksen tässä muodossa kolme kertaa ja saamani palaute on ollut kiitollista ja suorastaan ylistävää.

”En tiedä tarkkaan, mitä haluan manifestoida”

Ei haittaa, vaikka et vielä tietäisi, mitä haluat manifestoida. Valmennuksessa saat työkalut kirkastaa itsellesi omat toiveesi, jotta voit vetää ne puoleesi.

Valmennus on sinulle, jos

  • kuulet sielusi kutsun päästä toteuttamaan itseään ja tekemään sitä, mitä sydämesi halajaa.
  • olet valmis levittämään kauniit ja luomisvoimaiset siipesi ja nousemaan sille runsauden tasolle, joka sinulle syntymäoikeutenasi kuuluu.
  • olet motivoitunut tarttumaan toimeen ja tekemään tarvittavan – valmennuksessa ohjattavan – työn niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla.

Valmennus EI ole sinulle, jos

  • vain lentelet valmennuksissa kukasta kukkaan raapaisten ainoastaan asioiden pintaa.
  • et vielä uskalla hiljentyä oman itsesi äärelle kuuntelemaan sielusi ja sydämesi ohjausta.
  • sinulta puuttuu motivaatio tehdä pitkäjänteistä työtä tavoitteesi saavuttamiseksi.

Jos olet motivoitunut ja valmis muuttamaan elämäsi suunnan, ” Tee elämästäsi runsasta ja vaurasta ” -valmennus on se elämänmuutos, jota olet odottanut. Uskallatko ottaa askeleen ja toteuttaa unelmasi?

_____

Voit manifestoida rahaa, rakkautta ja terveyttä tai mitä tahansa muuta, mitä haluat. Kaikki on mahdollista! Älä enää odota, sillä kukaan ei tee tätä muutosta puolestasi.

_____

Palautteita valmennukseen osallistuneilta

”Oivalsin hyvin, miten nyt toimin. Opastuksesi oli todella selkeää ja hyvää.
Erityisesti haluan kiittää sinun avustasi toiveiden ilmaisuun. Sain niin hyvin ohjetta sinun antamista vinkeistä, että ihan kehossa ihana kutkutus, kun niitä luen. Hyvä ja onnellinen olotila tulee, kun niitä lueskelen. Pakko lukea useampi kerta päivässä, niin kutkuttavaksi olo niistä tulee.
Samoin antamasi voimalauseet ovat selkeitä ja niihin on helppo päästä sisään.”

”Tämä kurssi vaikutti energiatasolla laajasti. Puolisoni ilmoitti kurssin aikana viestillä töidensä jatkuvan. 💜”

_____

Osta tallenne klikkaamalla ”Lisää ostokoriin”.

Mikäli osallistut ”Tee elämästäsi runsasta ja vaurasta” -valmennukseen ja sen jälkeen päätät lähteä mukaan Luo rahaa! -valmennukseen, saat maksamasi hinnan verran alennusta Luo rahaa! -valmennuksesta.

Varaathan itsellesi kynän ja paperia ennen valmennuksen alkua.

Lisätiedot valmennuksesta: info (at) tuulialaine.com

Kiinnostuitko, mutta tililläsi ei juuri nyt ole riittävästi rahaa? Ei hätää, valitsemalla maksutavaksi ”Jousto” tai ”OP Lasku” saat lisää maksuaikaa ja voit maksaa ostoksesi erissä.  Jos sopivaa vaihtoehtoa ei löydy, otathan yhteyttä, niin keksitään jotain muuta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös Luo rahaa! -verkkovalmennus.

Nyt on aika priorisoida oma hyvinvointi ja parantaa elämänlaatuasi!

  • Tekeekö jatkuva selkäkipu arjestasi haastavan?
  • Onko selkäsi usein jäykkä?
  • Haluatko hoitaa ja ennaltaehkäistä selkäkivun terveellisesti ja pitkäkestoisesti, mutta et tiedä mistä aloittaa?
  • Haluatko oppia rentoutumaan ja sulattaa stressin aiheuttamat kireydet niskasta, selästä ja lantiosta?
  • Kaipaatko joogaharjoitusta joka on selkeä ja monipuolinen sekä eri pituisia harjoituksia eri päiviin?
  • Haluatko oppia palautumaan ja hoitamaan hermostoa?

Tämä kurssi on sinulle! Tulvillaan erilaisia, monipuolisia, vahvistavia sekä rentouttavia sarjoja.

Voit aloittaa kurssin nyt ja joogata kotona juuri silloin kuin sinulle parhaiten sopii. Kurssi on käytössäsi aina!

Terve Selkä – kurssi tarjoaa tunteja joka makuun, perinteisestä hatha joogasta yin joogaan. Tehokkaat harjoitukset lievittävät jännitystä, vahvistavat selän tukilihaksia ja tuovat huomattavasti lisää liikkuvuutta.

Terve Selkä – verkkokurssilla

  • saat tieto-taidon huolehtia selästäsi ja aktiivisen sekä hyvinvoivan arjenindia
  • opit ennaltaehkäisemään selkäkipuja helposti
  • lisäät liikkuvuutta, vapautat kehon jännityksiä ja kuntoutat selkää
  • lasket stressitasoja ja opit rauhoittamaan mieltä ja hermostoa
  • pääset joogaamaan turvallisesti ja ohjatusti kokeneen opettajan kanssa.
  • voit tehdä joogaharjoitukset milloin vaan ja missä vaan, omassa rauhassa
  • parannat ryhtiäsi ja olo on onnellisempi
  • kehosi vahvistuu, notkistuu ja rentoutuu

Joogakurssi sisältää yhdeksän erilaista tuntia, pituudeltaan 10-60 minuuttia.

Hellävaraiset jooga-asennot auttavat vapauttamaan lihasjännitystä, joka vaikuttaa selän terveyteen
Tuntien rauhallinen tempo auttaa rauhoittamaan mieltä ja kehoa, vähentämään stressiä ja parantamaan pitkäkestoisesti selän terveyttä.

Lyhyet joogaharjoitukset sopivat kiireisempäänkin päivään kun kaipaat lievitystä selkäkipuihin. Harjoitukset ovat hyödyllisiä paitsi selkäkipujen lievittämiseen, mutta niillä on myös syvästi rauhoittava ja rentouttava vaikutus mieleen ja kehoon, vähentäen stressiä joka on useasti selkäkipujen taustalla.

  • 10 min: Niska-hartia seudun tehojooga
  • 15 min: Koko selän helppo, rentouttava ja syvävenyttelevä joogaharjoitus kiputilojen lievittämiseksi. Sulatellaan kroonista jännitystä jaloissa, lantiossa ja alaselässä.
  • 15 min: Alaselkä kuntoon – parhaat täsmä-asanat.
  • 20 min: Hyvä ryhti – Terve yläselkä 
  • 20 min: Iskias ja SI-nivel selkäkipujen taustalla

Puolen tunnin videot vahvistavat lantionpohjaa ja syviä keskivartalon lihaksia. Selkärangan nestemäisenä ja joustavana pitäminen sekä ytimen vahvana pitäminen ovat kaksi avaintekijää selän terveenä pitämisessä ja selkäkipujen lievittämisessä. Tämä harjoitus sisältää kaksi sarjaa selkää vahvistavia harjoituksia.

  • 30 min: Joogaa notkea psoas lihas
  • 30 min: Uudet tavat ja tekniikat pitkäaikaiselle selän terveydelle.

Tunnin yin jooga harjoitukset. Lempeä sekä restoratiiinen yin-jooga alaselkäkipuihin sekä alaselän ja lantion jumeihin. Pitkiä asentoja, rauhallista hengitystä ja hidastamista lihaksia rentouttaakseen ja hermostoa hoitaakseen. Yin joogassa käsittelemme lihaskalvoja ja kehon syviä kerroksi, niveliä, jänteitä ja rustoja. 

  • 1 h yin jooga alaselälle
  • 1 h yin jooga yläselälle

Kun selkä voi hyvin, hermosto voi hyvin, sinä voit hyvin!

Asiakaspalaute:

“Dianan tunnit pirskahtelevat rakkautta joogaan ja sen opettamiseen. Monipuoliset tunnit ottavat huomioon kaiken tasoiset joogit ja tarjoavat turvallisen alustan kehittyä. Vahva suositus!”

Diana on poikkeuksellisen suurisydäminen ja lämmin ihminen. Lisäksi hänen ammattitaitonsa on kiistämätön. Itse arvostan kuitenkin eniten hänen asennettaan, mikä korostaa lempeyttä sekä itsensä ja muiden hyväksymistä ja arvostamista.”

“Dianan jooga tunnit on ollut kokonaisvaltainen kokemus sekä keholle että mielelle. Hänen osaaminen ja intohimonsa joogaa kohtaan, hänen suuri sydämensä ja huolenpitonsa säteilevät ja näkyvät hänen ohjauksessaan.”

“Diana on loistava joogaohjaaja! Hän sanoittaa liikkeet hyvin jolloin asanoita pystyy tekemään halutessaan ilman että katsoo ohjaajaa ja näin keskittymään omaan harjoitukseen. Diana on myös valoisa, huumorintajuinen ja salliva persoona. Dianan tunneille on helppo tulla sellaisena kuin on. Voi olla aloittelija tai pitkälle edistynyt, kankea tai notkea, hoikka tai pyöreä… Dianan tunneilta lähtee aina paremmalla tuulella kroppa kiittäen.”

Joogamatolle astuminen on välillä se suurin haaste. Se vaatii omistautumista, johdonmukaisuutta ja tahdonvoimaa. Tämä kurssi ja kaikkiin aikatauluihin sopivat vartin joogat kannustavat sinua päivittäiseen joogaharjoitukseen.

Ohjattuja tunteja on helppo seurata, niistä löytyy niin tietoa joogasta kuin anatomiasta sekä iloa ja hyvä oloa. Tämä kurssi säästää sinulta aikaa, tukee sinun hyvinvointia ja on erinomainen alusta jatkuvalle joogaharjoitukselle.

Rajoittavatko arkikiiret joogaharrastustasi ja etsit keinoa jolla saisit tehtyä harjoituksestasi jokapäivästä?

Oletko joogamatkasi alkutaipaleella ja kaipaat turvallista sekä kannustavaa ohjeistusta?

Oletko joogannut jo pidempään, mutta kaipaat johdonmukaisuutta ja kaiken kattavaa ohjelmaa?

“Terveempi minä” kurssin tavoitteena on saavuttaa kokonaisvaltainen hyvinvointi päivittäisten lyhyiden joogahetkien lomassa.

Joogan parhaat hyödyt saavutetaan kun harjoitus on johdonmukaista ja päivittäistä. Mutta älä huoli, jos joku päivä jää väliin, jatkat vaan siitä mihin jäit.

Tämä kurssi soveltuu niin ensikertalaisille kuin jo pitkään jooganneille. Mukaan tarvitset vaan alustan ja päällesi rennot vaatteet.

Päivittäisen joogaharjoituksen hyödyt:

  • Jooga lisää liikkuvuutta
  • Jooga lisää voimaa
  • Jooga parantaa nivelten ja sidekudosten aineenvaihduntaa
  • Jooga voimistaa vastustuskykyäsi
  • Jooga voimistaa ja lujittaa luustoa
  • Jooga auttaa keskittymään
  • Jooga parantaa ruoansulatusta
  • Jooga vähentää stressiä
  • Jooga nesteyttää selkärangan kudoksia
  • Jooga piristää aivojasi
  • Jooga parantaa ryhtiä
  • Jooga puhdistaa kehoa
  • Jooga ehkäisee hiljaista tulehdusta kehossa
  • Jooga parantaa unenlaatua

Verkkokurssin ohjelma

Terveempi minä! 15 päivää – 15 minuuttia
  •  Terve hengitys
  • Terve selkä
  • Terve Hermosto
  • Terve niska-hartiaseutu
  • Terve sydän
  • Terve core
  • Terve lymfajärjestelmä 
  • Terve vatsa ja selkäranka
  • Terve ruoansulatusjärjestelmä
  • Terveenä uuteen päivään
  • Terveenä levolle
  • Terve askel
  • Terve mieli
  • Terve alaselkä ja lantio
  • Pysähdy ja palaudu!

Tähän kahden tunnin koulutuspakettiin on puristettu kaikki oppimani asiakastyöstä 2010 vuoden jälkeen. Koulutuksen tavoitteena on antaa:

-TMD:n teoriataustaa, anatomiaa ja biomekaniikkaa

-Ohjata diagnostiikkaa – millä periaatteella jaetaan potilasryhmät

-Mitä taitoja pitää hallita tietyn potilasryhmän kanssa ja miten testaan rakenteita

-Millä tavalla opastan ja opetan asiakasta

Tämän kurssin sisällön kautta saat kaiken tarvittavan tiedon, jotta terapiataitosi kehittyvät ja opit miten tämän haastavan ja erittäin antoisan potilasryhmän kanssa toimitaan.

Oma lapsuus on usein se peili omalle vanhemmuudelle, josta roolimme suhteessa omaan lapseen heijastuu. Tällä kurssilla opimme traumatisoivien kokemusten tunnistamista ja ymmärtämään niiden vaikutusta omassa vanhemmuudessa sekä näkemään miten ylisukupolviset taakkasiirtymät periytyvät.

Tarkastelemme lempeästi omia vanhemmuuden haastekohtia ja opimme ymmärtämään lapsuudesta tulevien triggerien eli traumanlaukaisijoiden mekanismeja arjessa. Kurssilla opetellaan toimimaan lempeämmin vaikeiden tunteiden kuten vihan ja riittämättömyyden tunteiden kanssa ja ymmärtämään mitä niiden taakse kätkeytyy.

Tehtävien ja harjoitusten avulla opettelemme lisäämään voimavaroja arkisissa tilanteissa sekä löytämään toisenlaisia toimintamalleja vanhojen tilalle. Kurssin aikana harjoittelet kuulemaan oman sisäisen lapsesi kuulumisia ja ymmärtämään tunnetarpeitasi paremmin. On tärkeää löytää itsestään sisäistä turvaa jotta voi tarjota eheyttäviä kokemuksia rikkovien tilalle. Kurssilla opitaan ymmärtämään sisäisen turvan luomisen periaatteita ja mihin kaikkeen turvan tunne vaikuttaa.

Kurssi tarjoaa teorian lisäksi ymmärrystä ja vertaistukea myös kurssin tekijöiden jakamien henkilökohtaisten kokemusten muodossa. Haluamme kurssin avulla osoittaa, että et ole haasteidesi kanssa yksin vaan vanhemmuuden haasteeet yhdistävät meitä kaikkia. Lisääntyvän ymmärryksen ja itsemyötätunnon myötä toivomme kurssin auttavan sinua löytämään selkeämmän yhteyden todellisiin voimavaroihisi ja yhteyteen itsesi kanssa. Tästä yhteydestä käsin uskomme sinun voivan muodostaa myös läheisemmän yhteyden lapseesi.

Trauman vaikutukset ovat hyvin kokonaisvaltaiset joten opimme tällä kurssilla myös ymmärtämään trauman kehollisuutta. Sitä miten se vaikuttaa hermostoon ja itsesäätelytaitoihin. Opimme ymmärtämään itsesäätelytaitojen merkitystä ja sitä kuinka voimme vaikuttaa oman hermoston tilaan arjessa. Erilaisten harjoitusten avulla luomme hermostoon vakautta jonka kautta voit paremmin auttaa myös lastasi turvaamalla ja pysymällä vakaana aikuisena häntä varten hänen tunnekuohuissaan.

Vanhemmuus voi olla hyvin parantava kokemus kun ymmärrämme paremmin itseämme. Oma lapsi voi toimia parantavana tekijänä oman sisäisen lapsen kipujemme äärellä kun ymmärrämme hänen nostamien kipukohtien olevan itseasiassa lahja, eikä kirous. Kun alamme nähdä omien reaktioidemme takaa oman lapsemme sellaisena kuin hän todella on, katkaisemme osaltamme sukupolvia kulkenutta taakkasiirtymää ja luomme hänelle turvallisen vakaan pohjan luoda oman näköistä elämää aidosta itsestä käsin.

Kurssilla on yhteensä viisi moduulia jotka kaikki sisältävät teoriaa, audioita, videoita, harjoituksia ja käytännön tehtäviä itsemyötätunnon lisäämiseen. Kurssilla on oma suljettu facebook ryhmä jossa kurssilaiset voivat yhdessä jakaa kokemuksiaan luottamuksella. Kurssi aukeaa kokonaisuudessaan 30.11 ja on sinun käytettävissäsi vuoden ajan.  

Tervetuloa DiaYoga-yhteisöön! Jos olet nauttinut rentouttavista joogahetkistä kanssamme, harkitse lahjoituksen tekemistä tukeaksesi DiaYoga-kanavan jatkuvaa kasvua ja hyvinvoinnin jakamista.

🌟 Miten Voit Auttaa? Lahjoituksesi mahdollistaa laadukkaiden ja monipuolisten joogavideoiden tuottamisen sekä uusien inspiraatioiden jakamisen yhteisömme kanssa. DiaYoga-kanava pyrkii edistämään hyvinvointia ja tarjoamaan kaikille mahdollisuuden harjoittaa joogaa missä tahansa ja milloin tahansa.

💖 Miksi Lahjoittaa?

  • Laadukas Sisältö: Lahjoituksesi tukee korkealaatuisten joogavideoiden tuottamista.
  • Yhteisön Tuki: Olet osa DiaYoga-yhteisöä ja autat sen kasvamisessa.
  • Hyvinvointi Kaikille: Lahjoitus mahdollistaa ilmaisen ja helposti saatavilla olevan hyvinvoinnin jakamisen laajalle yleisölle.

🎁 Kiitos Tuestasi! Kun tuet DiaYoga-kanavaa, olet mukana levittämässä hyvinvointia ja iloa ympäri maailmaa. Kiitämme sydämestämme jokaisesta lahjoituksesta ja olemme kiitollisia, että voimme jatkaa yhdessä matkaa kohti terveyttä ja hyvinvointia.

Lahjoita Nyt ja Jatka Matkaa Kanssamme! 🙏💚

Tuotekuvauspakettiin on ympätty paljon. Tuotekuvauspaketti ei ole pelkästään yhden tuotteen yksi kuva, vaan siihen sisältyy asetelmia ja liikkuvaa kuvaa. Tuotekuvauspaketilla nostat tuotteesi myyntipotentiaalia aivan eri sfääreihin. Mitä enemmän tuotteesta on erilaisia kuvia ja markkinointimateriaalia, sitä laajemmin sitä voi markkinoida.

Lisenssi on rajoittamaton rojaltivapaa yksinoikeuslisenssi, eli voit kertamaksun jälkeen käyttää kuvia mihin tahansa ei-laittomaan toimintaan.

Sisältö:

  • 1x Tuotekuva vaaleaa tai tummaa taustaa vasten
  • 1x Asetelmakuva (asiakas toimittaa rekvisiitan)
  • Värikäsitelty ja värisuodatettu versio asetelmakuvasta (lightleak & suodatin)
  • 5 sekunnin animaatio asetelmakuvasta (1080p)
  • Rajoittamaton käyttölisenssi kuvilla
  • Yksinoikeus kuviin
  • Ulkobannereihin riittävä kuvakoko

Sisäisen turvallisuuden tunteen vahvistamiseen voi vaikuttaa itse ihan jokainen. Sisäinen turvan tunne vahvistuu automaattisesti kun alamme ymmärtää mitkä asiat siihen oikeasti vaikuttavat. Kurssilla saat kattavasti  informaatiota sisäisen turvan tunteen vahvistamiseen. 

Tilaa tästä Vauraus ja onnellisuus -meditaatio vaurauden ja onnellisuuden lisäämiseen elämässäsi. Kesto noin 18 minuuttia. Saat oston jälkeen linkin meditaation kuunteluun verkkosivullani. Voit myös ladata meditaation omalle laitteellesi. Kuuntele meditaatiota säännöllisesti parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

Meditaatiossa ohjaan sinua kohti omien toiveidesi täyttymystä. Menemme syvälle siihen, mitä pohjimmiltasi haluat ja miten voit saavuttaa sen. Meditaatio auttaa sinua nostamaan omaa värähdettäsi ja toteuttamaan toiveitasi. Voit käyttää sitä myös muiden kuin vaurauteen ja onnellisuuteen liittyvien toiveiden toteuttamiseen ja voit joka kuuntelukerralla valita uuden aiheen.

Tämä meditaatio on kohottava ja inspiroiva. Se herättää sinussa uskon omiin voimavaroihisi ja luomiskykyysi. Se vahvistaa myönteistä ja rakkaudellista suhtautumista itseesi ja elämääsi. Se lisää luottamustasi ja vahvistaa intuitiotasi. Tilaamalla tämän manifestointi -meditaation pääset askeleen lähemmäs unelmiasi.

Voit saada mitä haluat

Sinä olet energialähetin ja vedät puoleesi samalla värähtelytaajuudella värähteleviä asioita. Jotta voit saada mitä haluat, sinun on muutettava omaa energiaasi, tarkemmin sanottuna värähtelytaajuuttasi. Se, mitä sinulla tällä hetkellä on elämässäsi, vastaa nykyistä värähtelytaajuuttasi. Jos haluat saada elämääsi jotain muuta kuin mitä sinulla nyt on, sinun on muutettava oma värähtelytaajuutesi vastaamaan haluamasi asian värähtelytaajuutta.

Miten omaa värähtelytaajuutta muutetaan?

Jos pystyisit tietoisesti muuttamaan oman värähtelytaajuutesi, olisit jo tehnyt sen ja sinulla olisi elämässäsi kaikki mitä haluat. Se ei kuitenkaan onnistu, koska muuttaaksesi värähtelytaajuutesi sinun on muutettava alitajuntaasi. Alitajunnassasi olevat uskomukset ja ajatusmallit vaikuttavat värähtelytaajuuteesi voimakkaasti, joten sinun on löydettävä keinot vaikuttaa alitajuntaasi.

Tilaa ohjattu Vauraus ja onnellisuus -meditaatio

Meditaatio on yksinkertainen ja helppo työkalu muuttaa alitajuntaa. Meditaation avulla tulet tietoiseksi alitajunnassa olevista malleista ja uskomuksista ja voit muuttaa ne sellaisiksi, että ne palvelevat sitä mitä sinä elämääsi toivot ja haluat.

Ohjatussa meditaatiossa voit antautua ohjauksen vietäväksi ja luottaa siihen, että tiedät joka hetki mitä tehdä. Käsittelet asioita ainoastaan sillä tasolla ja siinä syvyydessä kuin olet sillä hetkellä valmis niitä käsittelemään. Kukaan ei pakota sinua mihinkään ja valitset joka hetki itse mitä teet.

Meditaatio ei ole hypnoosi. Olet koko ajan täysin tietoinen siitä mitä tapahtuu ja miten itse haluat toimia. Sinä olet oma kapteenisi myös ohjatussa meditaatiossa. Oppaan tavoin osoitan sinulle polun, jota pitkin kulkemalla pääset päämäärääsi. Sinä itse valitset kuinka pitkälle sillä kertaa kuljet.

Säännöllinen meditointi vie sinut uudelle tasolle elämässäsi. Ohjatussa meditaatiossa keskittyminen on helpompaa ja ohjauksen ansiosta sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antautua ohjauksen vietäväksi. Ohjaus johdattaa sinut mielesi syvemmille tasoille, saat oivalluksia ja lisää ymmärrystä.

Tilaa nyt Vauraus ja onnellisuus -meditaatio nostaaksesi itsesi uudelle yltäkylläisyyden tasolle.

Videokuvauspaketti sisältää 1-3 videota, yhteispituudeltaan max 6 minuuttia valmista videokuvaa. Video voi yhdistellä haastatteluita, referenssitarinoita, yritysesittelyjä, animoituja tuotekuvia ja käytännössä mitä vain myyntiä tukevaa. Katsomme aina yhdessä sopivan kokonaisuuden.

Hinta sisältää tekstitysten lisäämisen sekä materiaalipankin käytön (rojaltivapaan musiikin ja kuvituskuvat).

Lisenssi on rajoittamaton rojaltivapaa yksinoikeuslisenssi, eli voit kertamaksun jälkeen käyttää videoita mihin tahansa ei-laittomaan toimintaan.

  • Yhteensä max 6 minuuttia editoitua videota
  • 1-3 eri videota
  • Audiolle valmis materiaalipankki
  • Tekstitys
  • Rajoittamaton käyttölisenssi videoilla
  • Yksinoikeus videoihin
  • 4K kuvanlaatu

Yoni egg – PALUU nautintoon -valmennus sopii kaiken ikäisille naisille, jotka haluavat nostaa seksuaalisuuden ja nautinnon seuraavalle tasolle. Orgasmisi odottavat!

Lisätietoja osoitteesta www.paluuvalmennus.fi

Numerologiset värähteet vaikuttavat myös yrityksissä. Numerologiset värähteet vetävät puoleensä menestystä – tai sitten eivät. Samalla työllä tulokset ovat yrityksissa hyvin erilaiset, vaikka kaikki tehtäisiin ns. ”oikein”.

Yrityksen nimi, perustamispäivä sekä omistajien nimet ja syntymäajat vaikuttavat yrityksen menestymisen mahdollisuuksiin. Uutta yritystä perustettaessa on viisasta ottaa huomioon yritykseen vaikuttavat numerologiset värähteet. On myös huolehdittava siitä, että yrityksen perustajajäsenillä on suotuisa numerologinen vuosi menossa.

Numerologiasta on hyötyä myös jo olemassa olevan yrityksen nimenvaihdoksen yhteydessä, jolloin voidaan valita yritykselle uusi, menestystä puoleensa vetävä nimi.

”Yrityksen numerologia” sisältää yrityksen nimen ja perustamisajankohdan suunnittelun. Omistajien nimet, syntymäajat ja menossa olevat numerologiset vuodet otetaan myös huomioon.

Käytännössä etenemme niin, että omistaja(t) antaa erilaisia nimivaihtoehtoja, joista pyrin löytämään numerologiselta värähteeltään sopivan eli menestystä puoleensa vetävän. Annan tarvittaessa myös omia ehdotuksiani laskujeni pohjalta. Sopiva nimi löytyy yhteistyöllä. Kun nimi on löytynyt, etsin parhaat perusmispäivävaihtoehdot, jotka vetävät puoleensa menestystä.

Yrityksen numerologia vaatii jonkin verran aikaa ideoiden pallotteluun, joten otathan yhteyttä hyvissä ajoin, kun alat suunnitella yrityksen perustamista. Suunnitellaan yhdessä menestystä puoleensa vetävä yritys.

Tilaamalla Yrityksen numerologian autat yritystäsi vetämään puoleensa menestystä helpommin ja vähemmällä vaivalla, koska yrityksen numerologiset värähteet on valittu menestystä puoleensa vetäviksi.

Numerologian merkitystä yrityksissä voisi havainnollistaa niin, että ajatellaan kaksi samanlaista yritystä, joissa on yhtä taitavat työntekijät, hyvä liikeidea ja hyvät tuotteet. Molemmissa on kaikin puolin hyvät edellytykset menestyä ja molemmissa tehdään yhtä paljon töitä. Toisen yrityksen numerologiset värähteet ovat suosiolliset ja menestystä puoleensa vetävät ja toisen yrityksen värähteet vetävät puoleensa ongelmia. Tästä seuraa yksinkertaisesti se, että toinen yritys menestyy paremmin ja toinen huonommin. Juuri tästä syystä numerologian huomioinen yrityksissä on viisasta.

Tilaa nyt Yrityksen numerologia ja luo yritys, joka vetää helposti puoleensa menestystä.

Lisätiedot info (at) tuulialaine.com