elamantapamuutoksen valineet

Alkuun Elämäntapamuutoksessa – kirkasta suuntasi ja luo selkeät askelmerkit muutokseen

Nykyinen tila
Ei ilmoittauduttu
Hinta
39,90
Aloitetaan

Oletko halukas tekemään elämätapamuutoksen, mutta koko projekti tuntuu niin isolta, ettet oikein edes tiedä, mistä aloittaa? Tunnetko epävarmuutta siitä, mitä ylipäätään olet tavoittelemassa? Oletko joskus aiemmin aloittanut elämäntapamuutoksen tekemisen, mutta et ole päässyt siinä alkua pidemmälle?

elamantapamuutoksen valineet

Mikäli vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen myönteisesti, olet oikeassa paikassa!

Edellä mainitut ajatukset ovat hyvin yleisiä silloin, kun ihmiset pohtivat elämäntapamuutoksen tekemistä.

Monesti oman elämäntavan tarkastelun seurauksena ihminen saattaa todeta, että muutettavia asioita olisi todella paljon eikä tästä syystä oikein tiedä, mitä voisi lähteä muuttamaan. Tämä aiheuttaa helposti lamaantumisen ja sen, että muutosta ei saada laitettua edes alulle.

Epävarmuus siitä, mitä muuttunut elämäntapa sitten oikeastaan olisi, johtaa samaan lamaantumiseen ja siihen, että muutoksen käytäntöön vieminen ei onnistu. Toisaalta alkuinnostuksessa saatetaan tehdä liian paljon liian suuria muutoksia yhdellä kertaa, jolloin väsähtäminen tapahtuu hyvin alkaneen alun jälkeen.

Alkuun Elämäntapamuutoksessa on 5 viikon verkkokurssi, jonka aikana luot itsellesi kirkkaan tavoitetilan elämäntapamuutokselle, opit tarkkailemaan omaa elämäntapamuutosta estävää toimintaasi ja laadit itsellesi suunnitelman siitä, miten lähdet elämäntapamuutosta toteuttamaan askel askeleelta.

  1. viikon aikana opit tunnistamaan sinulle arvokkaat asiat ja tulet tietoisemmaksi omasta unelmiesi elämän tavasta
  2. viikon aikana opit tunnistamaan niitä ajatuksia ja tunteita, jotka ovat aiemmin vieneet sinua poispäin unelmiesi elämäntavasta
  3. viikon aikana opit ymmärtämään aiempaa toimintaasi ja tekemään arjessasi parempia valintoja
  4. viikon aikana luot itsellesi selkeän suunnitelman, jonka avulla pääset elämään unelmiesi terveellisempää elämää
  5. viikon aikana tunnistat oman voimasi ja vastuusi muutoksen toteuttamisessa

Verkkokurssi perustuu psyykkiselle taitoharjoittelulle, joka toimii itseasiassa hyvin samalla tavalla kuin esimerkiksi lihaskuntoharjoittelu kuntosalilla. Ne taidot, joita harjoitat, kehittyvät ja vahvistuvat. Taustateoriana kurssilla on hyväksymis- ja omistautumisterapeuttinen viitekehys, mutta kurssi ei ole terapiaa vaan valmennusta. Kurssin pohjalla on Nelikenttämalli eli Matrix, joka nivoo yhteen oikean suunnan, oman mielen sisäiset tapahtumat ja konkreettiset teot, joiden avulla unelmien elämä on päivä päivältä lähempänä sinua.

Kenelle kurssi ei sovi?

Tämä kurssi ei ole sinua varten, mikäli haluat nopeita ja helppoja ratkaisuja esimerkiksi painonpudotukseen tai et pysty olemaan rehellinen itsellesi vaan keksit selityksiä sille, miksi toimit, kuten toimit.

Tämä kurssi ei myöskään sovi sinulle, jos koet, että psyykkiset voimavarasi ovat vähissä, koska kurssin tehtävät vaativat jonkin verran asioiden työstämistä ja vaivannäköä. Osa tehtävistä voi herättää myös hankalia tunteita, koska niissä tarkastellaan tilannettasi avoimen rehellisesti ja osittain omia ajatuksiasi kyseenalaistaen.

Mikäli sinulla on tällä hetkellä haasteita psyykkisessä hyvinvoinnissasi tai sinulla on parasta aikaa psykoterapia käynnissä, on suositeltavaa, että keskustelet kurssista hoitavan lääkärisi tai terapeuttisi kanssa ennen sen hankintaa. Koska kurssin tehtävät vaativat itsetarkastelua ja asioiden työstämistä, se voi mahdollisesti häiritä käynnissä olevaa terapiaprosessiasi tai heikentää psyykkistä hyvinvointiasi.

Kurssin sisällöt ovat täysin turvallisia ja hyväksymis- ja omistautumisterapeuttisia menetelmiä käytetään myös psyykkisten häiriöiden yhteydessä omahoitomenetelminä, joten ellei sinulla ole käynnissä terapeuttista hoitoa, voit osallistua kurssille levollisin mielin. Kurssin aikana sinä itse päätät, kuinka syvällisesti eri teemoja tarkastelet ja tällä tavoin voit jättää liian hankalalta tuntuvia asioita työstämättä.

Usein kysytyt kysymykset

Sopiiko kurssi yhteen saamieni ruoka- ja liikuntaohjeiden kanssa?

Kyllä. Kurssi ei sulje pois mitään ruokavaliota tai liikuntaohjelmaa vaan se toimii niiden tukena. On siis ihan sama pudotatko, painoasi ketogeenisellä ruokavaliolla vai yleisten ravitsemussuositusten mukaisesti syömällä. Valmennuksen kannalta ei myöskään ole väliä käytkö kuntosalilla, jumppaatko kotona vai liikutko kävelten tai juoksemalla. Tämä siksi, että kurssi keskittyy puhtaasti elämäntapamuutoksen aloittamisen psyykkiseen puoleen, joka monesti on se kaikista tärkein osa elämäntapamuutosta. Sinulla ei kuitenkaan tarvitse olla mitään ruokavaliota tai liikuntaohjelmaa, koska luot oman suunnitelmasi kurssin aikana.

Kuinka paljon aikaa harjoitusten tekeminen vie?

Sinä itse valitset, kuinka paljon haluat kurssin sisältöihin panostaa. Luonnollisesti sillä, että paneudut tehtävien tekemiseen huolella, saavutat parempia tuloksia kuin nopeasti ja pinnallisesti asioita tarkastelemalla. Jo noin 10 minuuttia päivässä viikon ajan riittää mainiosti jo hyvään lopputulokseen.

Pitääkö minun varata jotakin erityistä kurssia varten?

Tarvitset tehtävien tekemistä varten vähintään A4-kokoisen paperin, mieluiten A3-kokoisen sekä kyniä ja mahdollisesti viivoittimen. Videoita voit katsoa älypuhelimelta, tabletilta tai tietokoneella ja videoiden sisällöt ovat myös kirjallisessa muodossa jokaisen videon alla.

Mitä kurssi sisältää?

Kurssi sisältää 5 viikon ajan valmennusvideot ja kirjalliset viikkotehtävät

Suljetun Facebook-ryhmän, jossa kurssin teemoista voidaan keskustella muiden kurssilaisten ja valmentajan kanssa

Saat pääsyn kurssimateriaaliin vuoden ajaksi.

Kuka sinua ohjaa ja valmentaa?

fitness classic 2021 body fitness 163 72 of 117

Olen Kristiina Koivusalo, sosionomi (AMK), Personal Trainer, Psyykkinen valmentaja (Trainer4You) ja Mindcoach (Mentoritiimi). Sosiaalialan työssä olen auttanut ja tukenut lukuisia asiakkaita erilaisten elämänmuutosten tekemisessä ja personal trainerinä olen jatkanut samaa työtä, hieman eri viitekehyksessä. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen mielen toiminnasta ja tästä syystä olen opiskellut psykologiaa avoimessa yliopistossa. Olen kilpaillut itse bodyfitnessissä, mutta usko tai älä, minä olen entinen sohvaperuna ja pikaruokaravintolatyöntekijä, joten tiedän, minkälaista on aloittaa uusien tapojen opettelu, kun tavoitteena ovat terveellisemmät elämäntavat ja myös se enemmän omaa silmää miellyttävä ulkonäkö. Myös minä olen aloittanut elämäntapamuutoksen monta kertaa vähemmän hyvällä menestyksellä (koska hampurilaiset, ranskalaiset ja suklaakakku ovat vaan niin hyviä), kunnes oivalsin, miten se oikeastaan kannattaa hiljalleen ujuttaa osaksi omaa elämää. Kun ensimmäistä kertaa menin kuntosalille vuonna 2008, en olisi uskonut nousevani fitness-kisalavalle 11 vuoden kuluttua siitä, vaikka kuntosalilla käyminen olikin heti se minun juttuni. Pienillä valinnoilla on siis huikea vaikutus pitkällä aikavälillä, kun niitä tekee säännöllisesti. Varoituksen sana siis on paikallaan, tämä prosessi voi viedä sinut paljon pidemmälle kuin olet koskaan uskaltanut edes unelmoida.

Asiakkaiden palautteita

“Kristiinassa elää pieni, mutta aikaansaava ja ihmisiä motivoiva kapiainen. Hän saa ihmisestä kuin ihmisestä esiin suuren taistelijan ja antaa kaikki tarvittavat eväät haasteiden ja itsensä voittamiseen. Pienin askelin kohti suurta tavoitetta. Hän nauttii työstään ja siitä, että saa auttaa ihmisiä. Kiitollinen olen, että hänet personal trainerikseni valitsin…”

Reija Okkonen

“Osallistuin Kristiinan elämäntapamuutosvalmennukseen ja nyt tuntuu kuin olisin saanut elämäni takaisin. Olen aina ollut aikaansaava ja ahkera, töitä, opiskelua, perhettä, yhdistystoimintaa, harrastuksia. Jossain vaiheessa havahduin kuitenkin siihen että olen ikään kuin lamaantunut, mikään ei maistu ja teen vain pakollisen. Kova työtahti ja sairastuminen tuntui vievän voimat, olin koko ajan väsynyt. Oli helppoa käpertyä sohvan nurkkaan karkkipussin ja tv:n ääreen. Sitten sain huonoja uutisia terveyden suhteen ja tajusin että jotain on pakko tehdä. Tiet kohtasivat Kristiinan kanssa ja aloitin valmennuksen. Alku tuntui sujuvan suorastaan pelottavan hyvin, motivaatio oli korkea ja itse asetetut tavoitteet tuntuivat liian helpoilta, keskustelut Kristiinan kanssa olivat hyviä ja niistä oli valtavasti apua. Kuitenkin odotin koko ajan takapakkia. Vasta nyt, puoli vuotta myöhemmin, uskon, että tuo muutos on pysyvä olotila. Nykyinen elämäntapa on oikeasti tapa ja ihan oikeaa arkea enkä osaa enää kuvitella paluuta vanhaan. Minusta, liikuntaa vihaavasta sohvaperunasta, on tullut ahkera lenkkeilijä, liikunta on oikeasti osa arkielämää eikä lenkille ole enää pakko lähteä, vaan lähden sinne koska se on kivaa. Aiemmin karkinsyönti oli iso ongelma, kun sen aloitti, lopettamaan ei pystynyt. Nykyään syön karkkia satunnaisesti ja kohtuudella, syöminen ei ole ongelma eikä se jää enää päälle. Oma tavoitteeni oli ”normaalielämä” eli ei kaikesta hyvästä kieltäytyminen vaan eläminen kohtuudella. Sen olen saavuttanut. Parasta on ollut kuitenkin jatkuvan väsymyksen väistyminen, sain katkaistua kierteen, joka johti liikkumattomuuten ja sokerikoukkuun. Olen saanut elämäni taas hallintaan ja järjestykseen, järjestelmällisyys, joka oli hukassa, on taas palannut. Jaksan paljon enemmän ja sen huomaa perhekin. Parasta onkin ollut, että myös muut huomaavat minun olevan taas oma, aikaansaava itseni. Lämpimästi suosittelen Kristiinan elämäntapavalmennusta!”

Mari