Hotelli Arthur

Hieno koulutusviikko

Keväällä, kun kaikki herää taas eloon, alkaa uuden oppiminenkin jotenkin kiehtoa enemmän. Talven sitä vietti joulukiireiden jälkeen kuin pienessä horroksessa suorittaen vain normaalit rutiinit.

Nyt, kun valo on lisääntynyt, ja todella alkaa olla tuntu siitä, että kesä vielä tulee lumesta huolimatta, on mielikin paljon virkeämpi, ainakin minulla.

Viime viikolla osallistuin NLP Master- Intensiivi koulutukseen.

Päivät olivat pitkiä, matkoineen yli 12 tuntia. Siitä huolimatta joka aamu oli ihanaa lähteä katsomaan, mitä on tulossa.

Meitä oli n. 100 innokasta opiskelijaa Hotelli Arthurissa Helsingissä.

Kaikilla oli sama intentio, eli oppimisen tahto. Tunnelma oli alusta asti hyvä, ja viikon kuluessa se alkoi olla jo lähes maaginen, kun yhteinen energiataso kohosi. Loppuviikosta tuntui, että energiaa olisi voinut vaikka veitsellä leikata. Mitähän mahtoi hotellin henkilökunta huomata 😀

NLP Master kurssi on syventäviä opintoja Practitioner kurssin jälkeen. Kurssilla oli mahdollisuus suorittaa myös tutkintokoe, mutta itse olen sen suorittanut jo aiemmin. Silti oli ihanaa mennä kuulemaan uusimmat jutut ja harjoittelemaan mukavien kollegojen kanssa.

Ensimmäisenä päivänä tutkimme ihmisten energioita ja sitä, miten voimme kohdata muita ihmisiä.

On ihmeellistä huomata, kuinka erilaiset suojarajat ihmisillä on ympärillään. Et voi lähestyä kaikkia samalla tavalla, vaan on hyvä emotionaalisesti tunnustella jokaisen henkilön rajoja ja kunnioittaa niitä. Kaikki eivät esimerkiksi siedä halailua, tai tuntevat olonsa epämukavaksi jos aistivat jonkun seisovan takanaan.

Myös oppiminen perustuu tietynlaisessa tunnetilassa olemiseen.

 

Päivän mietelauseeksi tulikin se, että kaikki lopputulokset ovat saavutuksia, vaikka olisivat kuinka paskoja 😀

Seuraavina päivinä teimme erilaisia rentoutusharjoituksia. Harjoittelimme myös ankkureita, eli keinoja, joilla voimme ”asentaa” itseemme erilaisia hyviä tunnetiloja, ja ottaa niitä käyttöön tarpeen tullen. Kuulostaa varmaan kummalliselta, mutta nämä ovat aivan mahtavia harjoituksia aivoille ja mielelle.

Pohdimme esimerkiksi

  • Missä tunnetilassa haluaisit aamulla herätä
  • Millaisen tulevaisuuden haluaisit itsellesi
  • Miten voisi muuttaa menneestä elämästä tulleita huonoja fiiliksiä paremmaksi
  • Millaiset kielimallit ohjaavat käyttäytymistämme (mainokset, tv, muut ihmiset)

           Kaikkiin näihin asioihin liittyy lukuisia mielenkiintoisia harjoituksia. Harjoitusten voima perustuu siihen, että muokkaamme aivoissa olevien neuronien välisiä polkuja. Aivot oppivat koko ajan uusia asioita ja muuttuvat, ja me voimme itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ne muuttuvat. Tästä on paljon tieteellisiä tutkimuksia olemassa.

Loppuviikosta alkoi tuntua, että aivot olivat jatkuvasti ihan kummallisissa ”tiloissa”, kun harjoituksia ja tietoa tuli niin paljon. Toisaalta väsytti kamalasti, toisaalta pää oli virkeä kuin peipposella 😊

Tuntui, että toinenkin viikko olisi mennyt ihan hyvin vielä. Kävi niin kuin hyvän loman jälkeen, ei olisi halunnut sen millään päättyvän. Onneksi syyskuussa on luvassa seuraava intensiivikurssi, ja silloin pääsemme taas yhdessä tekemään uusia harjoituksia.

Silla välin autan mielelläni teitä muita ihmisiä oppimieni asioiden avulla.

Jos tuntuu, että joku kökkö asia kaipaa muutosta ja olet kiinnostunut, ota ihmeessä yhteyttä niin katsotaan miten voisin juuri sinua auttaa 😊

Jaa ystävällesi

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.