Minkä vuoksi valjastaisit tunteidesi viisauden?

Mikä voisikaan olla vapauttavampaa, kuin tieto siitä, että sinulla on jo kaikki tarvittava viisaus oman elämäsi onnellisuuden suhteen?

Et ehkä ole vielä riittävästi yhteydessä tuohon viisauteen.

Minä en ainakaan ole aina ollut yhteydessä sisälläni olevaan viisauteen. Noin kaksikymmentä vuotta  sitten heräsin todellisuuteen; minulla onkin avaimet oman elämäni tunteiden ymmärtämiseen ja muuttamiseen.

Lapsena olin oppinut, että aikuinen tietää paremmin, mikä minulla kulloinkin on? ”Ei ole hätää”, vaikka tunsin hätää. Jne. Sairaalakokemukseni 2,5 vuotiaana on ohjannut tunnetason elämääni pitkälle aikuisuuteen. Sairaanhoidossa oli 60-luvulla vallitseva ajatus, että lapsi ei muista kokemaansa kipua ja kauhua myöhemmin. Viisas äitini oli kysynyt, kun olin päässyt 10 viikkoisesta tehohoitojaksosta kotiin, ”Miten Leenaa nyt tulisi auttaa tämän vaikean hoitojakson jälkeen?”. ”Ei mitenkään, ei lapsi muista kokemaansa myöhemmin”, oli hoitaja vastannut.

Minun lapsen-tunteet olivat jääneet liikaa vaille huomiota ja lohdutusta. Sairastelin lapsena ja nuorena usein. Oli migreeniä, angiinaa, masennusta, anoreksiaa, ym., jotka nyt myöhemmin ymmärrän kehon ja mielen viesteiksi siitä, että tukahdutetut tunteet tulisi käsitellä.

Nykyään ajatellaan onneksi jo kuitenkin toisin. Neuvotaan, että lapsen tunteita tulee ”sanoittaa”, jotta ne tulevat näkyviksi ja lapsi oppii itsekin tunteitaan huomioimaan luonnollisena osana elämää. Tunteet kertovat jostakin, ne ovat tärkeitä mittareita.

Meidän kulttuurissa on ollut tapana painaa hankalia tunnetiloja piiloon ja jättää ne käsittelemättä. Tämä toimintatapa tulee monessa arkielämän tilanteessa automaattisesti käyttöön. Tilanteen lauettua, olisi kuitenkin hyvä ottaa tunnetila käsittelyyn esimerkiksi sanoittamalla lapselle se, mitä äsken tapahtui. Siinä lapsi voi oppia käsittelemään erilaisia tunteita ehkä jopa rakentavalla tavalla. Lapsena opimme myös sen, minkälaisia olemme, siis minkälaisena ympäristö meidät näkee ja haluaa nähdä. Opimme identiteettiin kohdistuvia uskomuksia, esim. olen tuhma, olen tyhmä, en osaa riittävän hyvin, minusta ei tykätä,… Tämä on sitä sisäistä puhetta ja kannustusta, jota kuuntelemme päivittäin.

Aikuisen mielellä varustettuina voimme vartuttuamme alkaa tekemään pysyvää muutosta ajatteluun ja sitä kautta myös tunteisiin.  Tämän silmälläpitäen olen rakentanut Viisaat tunteet-verkkokaupan tuotteita. Ole hyvä. Valjasta omat viisaat tunteesi.

Elämä on moniuloitteinen ja mielenkiintoinen matka, iloitaan siitä.

Jaa ystävällesi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *