Yrityksen numerologia

125,00 

Tilaa tästä Yrityksen numerologia. Yrityksen nimi, perustamispäivä sekä omistajien nimet ja syntymäajat vaikuttavat yrityksen menestymisen mahdollisuuksiin. ”Yrityksen numerologia” sisältää yrityksen nimen ja perustamisajankohtan suunnittelun omistajien tiedot huomioiden.

  Kysy lisää
Osasto: Avainsana tuotteelle

Numerologiset värähteet vaikuttavat myös yrityksissä. Numerologiset värähteet vetävät puoleensä menestystä – tai sitten eivät. Samalla työllä tulokset ovat yrityksissa hyvin erilaiset, vaikka kaikki tehtäisiin ns. ”oikein”.

Yrityksen nimi, perustamispäivä sekä omistajien nimet ja syntymäajat vaikuttavat yrityksen menestymisen mahdollisuuksiin. Uutta yritystä perustettaessa on viisasta ottaa huomioon yritykseen vaikuttavat numerologiset värähteet. On myös huolehdittava siitä, että yrityksen perustajajäsenillä on suotuisa numerologinen vuosi menossa.

Numerologiasta on hyötyä myös jo olemassa olevan yrityksen nimenvaihdoksen yhteydessä, jolloin voidaan valita yritykselle uusi, menestystä puoleensa vetävä nimi.

”Yrityksen numerologia” sisältää yrityksen nimen ja perustamisajankohdan suunnittelun. Omistajien nimet, syntymäajat ja menossa olevat numerologiset vuodet otetaan myös huomioon.

Käytännössä etenemme niin, että omistaja(t) antaa erilaisia nimivaihtoehtoja, joista pyrin löytämään numerologiselta värähteeltään sopivan eli menestystä puoleensa vetävän. Annan tarvittaessa myös omia ehdotuksiani laskujeni pohjalta. Sopiva nimi löytyy yhteistyöllä. Kun nimi on löytynyt, etsin parhaat perusmispäivävaihtoehdot, jotka vetävät puoleensa menestystä.

Yrityksen numerologia vaatii jonkin verran aikaa ideoiden pallotteluun, joten otathan yhteyttä hyvissä ajoin, kun alat suunnitella yrityksen perustamista. Suunnitellaan yhdessä menestystä puoleensa vetävä yritys.

Tilaamalla Yrityksen numerologian autat yritystäsi vetämään puoleensa menestystä helpommin ja vähemmällä vaivalla, koska yrityksen numerologiset värähteet on valittu menestystä puoleensa vetäviksi.

Numerologian merkitystä yrityksissä voisi havainnollistaa niin, että ajatellaan kaksi samanlaista yritystä, joissa on yhtä taitavat työntekijät, hyvä liikeidea ja hyvät tuotteet. Molemmissa on kaikin puolin hyvät edellytykset menestyä ja molemmissa tehdään yhtä paljon töitä. Toisen yrityksen numerologiset värähteet ovat suosiolliset ja menestystä puoleensa vetävät ja toisen yrityksen värähteet vetävät puoleensa ongelmia. Tästä seuraa yksinkertaisesti se, että toinen yritys menestyy paremmin ja toinen huonommin. Juuri tästä syystä numerologian huomioinen yrityksissä on viisasta.

Tilaa nyt Yrityksen numerologia ja luo yritys, joka vetää helposti puoleensa menestystä.

Lisätiedot info (at) tuulialaine.com

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.

Toimituskäytäntö

Tilaus- ja toimitusehdot

VIIMEKSI PÄIVITETTY: 13.10.2021

Asiakkuus

Verkkovalmennusten tilaaminen edellyttää rekisteröitymistä asiakkaaksi, sillä nämä tuotteet toimitetaan tai ne ovat käytettävissä vain rekisteröityneille asiakkaille tarkoitetulla sivuston alueella, jonne pääsyyn tarvitaan henkilökohtaiset käyttäjätunnukset.

Rekisteröityneille asiakkaille lähetetään tietoa verkkokauppaan tulevista uusista tuotteista ensimmäisten joukossa sekä muuta asiakasta mahdollisesti kiinnostavaa materiaalia sähköpostitse. Asiakas voi milloin tahansa perua näiden viestien vastaanottamisen. Kts. sivuston Tietosuojaseloste.

Rekisteröitymisen yhteydessä asiakas luo itselleen käyttäjätunnuksen ja salasanan. Rekisteröityneen asiakkaan tulee huolehtia siitä, etteivät hänen käyttäjätunnuksensa ja salasanansa joudu ulkopuolisten käsiin. Asiakas vastaa kaikista käyttäjätunnuksillaan tehdyistä tilauksista. Salasanan unohtuessa uuden salasanan saa klikkaamalla kirjautumiskohdassa "Unohtuiko salasana?" ja kirjoittamalla käyttäjätunnuksensa tai sähköpostiosoitteensa salasanapalveluun. Muissa käyttäjätunnukseen ja salasanaan liittyvissä ongelmatilanteissa tulee kääntyä asiakaspalvelun puoleen lähettämällä viesti kohdassa "Kysymys" osoitteessa Onnellisuuden Opas.

Tuulia Laine ei kerää eikä käsittele henkilötietolain tarkoittamia asiakasta koskevia arkaluonteisia henkilötietoja.

Tilaaminen

Yleistä tilaamisesta

Tilaamisessa on kolme päävaihetta: Ostoskori, Toimitustietojen antaminen ja Maksu. Tuotteet siirretään ostoskoriin painamalla ”Lisää ostoskoriin” tai "Siirry kassalle" -painiketta. Painamalla sivun yläpalkissa näkyvää Ostoskori-kuvaketta voi seurata ostosten yhteissummaa ja tuotteiden määrää ostoskorissa.

Asiakas maksaa tuotteesta tilaushetkellä hyväksymänsä hinnan, eikä se muutu vaikka tuotteen hinta verkkopalvelussa myöhemmin muuttuisikin.

Ostoskori

Kun kaikki halutut tuotteet ovat ostoskorissa, valitaan painike ”Näytä ostoskori”. Sivulle avautuu ensimmäinen tilausvaihe. Tuotteen voi poistaa ostoskorista painamalla tuotteen nimen oikealla puolella olevaa roskakori-symbolia. Ostoskorin sisällön pääsee tilaamaan klikkaamalla "Jatka maksamaan" -painiketta. Mahdollisen alennuskupongin koodi syötetään kohtaan ”Onko sinulla kuponki?” ja painetaan sen jälkeen ”Käytä”. 

Toimitustietojen antaminen

Pakollisia toimitustietoja ovat asiakkaan nimitiedot, postiosoite, sähköpostiosoite sekä puhelinnumero.

Tilausvahvistus lähetetään asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Maksaminen

Ennen tilauksen lähettämistä asiakkaan tulee tarkistaa, että tilauksen tiedot ja toimitustiedot ovat oikein ja valita tilauksen maksutapa. Tilauksen voi maksaa verkkopankkimaksulla, luottokortilla tai mobiilimaksulla ja joidenkin tilausten yhteydessä myös laskulla tai osamaksulla.

Maksutapahtuman hoitaa Paytrail Oy. Paytrail maksupalveluehdot

Verkkomaksu

Onnellisuuden opas -verkkokaupassa on käytössä kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Asiakas voi maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteella maksunsaajana näkyy Paytrail Oy. Verkkokaupasta asiakas ohjataan suoraan omaan pankkiinsa suorittamaan maksu turvallisesti. Maksun jälkeen asiakkaan tulee palata takaisin Onnellisuuden opas -verkkokauppaan verkkopankin linkkiä seuraamalla tai automaattista ohjausta odottaen, jotta asiakkaan oston maksutiedot välittyvät oikein Onnellisuuden opas -verkkokaupalle.

Luottokortti

Verkkokaupassa voi maksaa  Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.

Osamaksu ja lasku

Joidenkin tilausten maksuvaihtoehtona voi olla myös maksu osamaksulla tai laskulla. Tätä maksutapaa käytettäessä asiakas sitoutuu maksamaan kaikki osamaksuerät tilauksen yhteydessä ilmoitetun tuotteen kokonaishinnan ja maksuaikataulun mukaisesti.

Toimitukset

Ladattavien tuotteiden tilaukset toimitetaan verkkokaupan lataussivujen ja sähköpostin avulla.

Digitaaliset verkkovalmennukset toimitetaan tämän sivuston rekisteröityneiden asiakkaiden käytössä olevan osion avulla. Pääsy ostetun ja maksetun digitaalisen koulutuksen aineistoihin tapahtuu käyttämällä rekisteröitymisen yhteydessä luotuja käyttäjätunnuksia.

Palvelutuotteiden (konsultaatiot ja valmennukset kasvotusten tai skypen/puhelimen välityksellä) toimituksesta sovitaan sähköpostitse [email protected] tai lähettämällä viesti kohdassa "Kysymys" osoitteessa Onnellisuuden Opas.

Toimitusajat

Digitaaliset tuotteet toimitetaan välittömästi onnistuneen verkkomaksutapahtuman (luottokortti, verkkopankki) jälkeen.

Verkkokoulutusten osallistumislinkit toimitetaan 1 arkipäivän sisällä hyväksytystä maksutapahtumasta.

Numerologia-tuotteiden toimitusaika on 1 – 10 arkipäivää tilauksesta.

Palvelutuotteiden (konsultaatiot ja valmennukset kasvotusten tai skypen/puhelimen välityksellä) toimitusaika on 1 – 10 arkipäivää tilauksesta.

Tyytyväisyystakuu

Jos tuotteella on tyytyväisyystakuu, se mainitaan kyseisen tuotteen tuotetiedoissa. Tyytyväisyystakuu on voimassa 14 vuorokautta ostotapahtumasta. Mikäli asiakas ei ole tyytyväinen ostamaansa tyytyväisyystakuun alaiseen tuotteeseen, tulee hänen ilmoittaa siitä Tuulia Laineen asiakaspalveluun  14 vrk kuluessa tuotteen ostosta käyttämällä tällä sivustolla olevaa palautelomaketta. Yhteydenotossa on mainittava tilaajan tiedot, tilausnumero, tyytymättömyys tuotteeseen ja tilinumero, jonne maksu palautetaan. Tuotteen ostohinta (ilman asiakkaan valitsemasta maksutavasta johtuvia mahdollisia lisäkuluja) palautetaan asiakkaan antamalle tilille 10 vrk kuluessa.

Palautusoikeus

Palautusoikeus ei koske digitaalisia tuotteita (verkkokoulutukset, e-kirjat ja muut digitaaliset tuotteet) eikä palvelutuotteita (konsultaatiot ja valmennukset kasvotusten tai skypen/puhelimen välityksellä).

Reklamaatiot

Mikäli toimitettu tuote ei vastaa tilattua, asiakkaan tulee välittömästi ottaa yhteyttä Tuulia Laineen asiakaspalveluun lähettämällä viesti kohdassa "Kysymys" osoitteessa Onnellisuuden Opas. Yhteydenotossa on mainittava tilaajan tiedot ja tilausnumero sekä reklamaation aihe.

Tilauksen peruminen

Asiakas voi perua tilauksensa, mikäli toimitus ei ole tapahtunut Onnellisuuden opas -verkkokaupan ilmoittamassa ajassa. Tilauksen peruutuksesta tulee ilmoittaa Tuulia Laineen asiakaspalveluun käyttämällä tällä sivustolla olevaa palautelomaketta. Tuulia Laineella on oikeus perua tilaus, jos tilattu tuote on loppuunmyyty tai sen saatavuudessa on muita ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tilauksen perumisesta ilmoitetaan asiakkaalle sähköpostitse.

Digitaalisten koulutusten tilaukset ovat joko rajoittamattomia (kertamaksu) tai määräaikaisia eikä tilausta voi sen toimittamisen jälkeen perua ellei tuotetiedoissa ole muuta kerrottu. Rajoittamattoman tilausjakson pituus on aina vähintään 12 kk. Määräaikaisten tilausten yhteydessä asiakkaalle ilmoitetaan aina määräaikaisen tilauksen pituus (esimerkiksi 6 kk). Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson lopussa ilman erillistä irtisanomista. Päättyneen tilauksen voi uusia maksamalla voimassa olevan hinnaston mukaisen uuden tilausjakson tilausmaksun.

Ladattavien tuotteiden erityisehdot

Asiakas saa käyttää lataamaansa teosta tietokoneellaan ja tulostaa teoksen aineistoa omaan käyttöönsä. Asiakkaalla on oikeus ottaa teoksesta vähäisiä tekstilainauksia ja käyttää niitä laatimissaan asiakirjoissa hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Teoksesta otetut lainaukset eivät saa muodostaa olennaista osaa asiakirjan sisällöstä. Kohdetekstin ja lainatun aineiston välillä on oltava asiallinen yhteys. Hyvä tapa edellyttää lähteen ilmoittamista ja sitä, että lainaus erotetaan kohdetekstistä selvästi (esim. sisäänvedolla, kursivoinnilla tai lainausmerkeillä). Asiakkaalla on oikeus kopioida ja luovuttaa edelleen tässä tarkoitettuja teoksesta ottamiaan tekstilainauksia laatimansa asiakirjan osana. Asiakkaalla ei ole oikeutta kopioida teoksen sisältämiä aineistoja laajemmin kuin edellä tässä kohdassa on sallittu. Asiakkaalla ei ole oikeutta jakaa tai levittää teosta missään muodossa eteenpäin.

Tekijänoikeuslaissa on säädetty tekijänoikeuden suojaaman teoksen luvattomasta käytöstä korvausvelvollisuus ja rangaistusuhka. Tekijänoikeuslain 57 §:n mukaan teoksen luvattomasta käytöstä seuraa aina hyvitysvelvollisuus. Teoksen tahallinen ja tuottamuksellinen luvaton käyttö aiheuttaa lisäksi vahingonkorvausvelvollisuuden. Korvattavaksi tulevat tällöin teoksen arvo ja laittomasta kopioinnista aiheutuvat muut kustannukset, kuten haitta ja oikeudenkäyntikulut. Jos Tuulia Laineella on perusteltua syytä epäillä, että Käyttäjä on toiminut sitoumuksiensa vastaisesti, Tuulia Laineella on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin siltä osin kuin se on tarpeellista sopimuksen vastaisen toiminnan lopettamiseksi. Asiakkaalla ei ole tällöin oikeutta vahingonkorvaukseen tai ladattavasta tuotteesta maksetun hinnan palautukseen. Lisäksi asiakas sitoutuu korvaamaan Tuulia Laineelle kaiken väärinkäytöksestä aiheutuvan vahingon.

Muita ehtoja

Tuulia Laine pidättää oikeuden muuttaa toimitusehtojaan ilmoittamatta siitä etukäteen. Asiakkaan tulee ennen tilauksen tekemistä tutustua voimassaoleviin toimitusehtoihin Onnellisuuden opas -verkkokaupan sivuilla. Tuulia Laine ei korvaa välillisiä vahinkoja tai ylivoimaisesta esteestä johtuvia vahinkoja.

Tuulia Laine ei vastaa teknisten vikojen, huoltojen tai asennustöiden aiheuttamista katkoksista, tietoliikennehäiriöistä eikä niistä mahdollisesti aiheutuvasta tiedon viivästymisestä, muuttumisesta tai katoamisesta aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Tuulia Laine ei myöskään korvaa asiakkaan tai kolmannen osapuolen vastuulla olevista seikoista aiheutuvia vahinkoja eikä Tuulia Laineella ole korvausvelvollisuutta näiden käyttöehtojen mukaisien oikeuksien käytöstä. Tuulia Laineen vastuu rajoittuu enimmillään Suomen lakien pakottavien säännösten mukaan.

Osapuolet vapautuvat velvoitteistaan ja velvollisuuksistaan maksaa korvausta, jos velvoitteiden rikkominen tai niiden täyttämättä jättäminen johtuu ylivoimaisesta esteestä. Tällainen tapahtuma voi olla esimerkiksi sota, kapina, pakko-otto tai takavarikko yleiseen tarpeeseen, energiajakelun keskeytys, työselkkaus, tulipalo, ukonilma tai muu luonnonilmiö, kolmannen osapuolen aiheuttama kaapelivaurio tai muu vaikutuksiltaan vastaava ja epätavallinen osapuolista riippumaton syy. Tuulia Laine ei vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä eikä tuotteiden virheellisen kunnon tai viivästyneen toimituksen aiheuttamista välillisistä haitoista. Mahdolliset riita-asiat pyritään aina ensisijaisesti sopimaan asiakkaan ja Tuulia Laineen kesken. Mikäli sopimukseen ei päästä, riita ratkaistaan Tampereen käräjäoikeudessa tai kuluttaja-asiakkaiden osalta asiakkaan kotipaikan käräjäoikeudessa.

Yleiset kysymykset

Ei ole vielä kysymyksiä

Saatat myös pitää...