Syövän syynä menneisyyden traumat?
Menneisyydessäni kokema väkivalta ja lapsen menetys tulivat taas kerran käytyä läpi tässä syövän kanssa elellessä. Olinko vieläkin katkera? Olinko vieläkin erillään elämän kokonaisuudesta? Irtipäästöä ja anteeksiantoako vieläkinkö tarvitaan? Mikä on jäänyt huomaamatta, vai onko mikään?
Milloin vedettiin hiuksista sängystä lattialle, tai pitkin lattiaa ja portaita yläkertaan. Turpaan tuli ja tukka lähti. Pitkistä hiuksistani sai hyvin kiinni. Tai milloin oli aseen piippu otsaani vasten ja mielessäni hyvästelin lapseni ja läheiset. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla kun olet aseen väärällä puolella.
Oma rauhallisuuteni pelasti minut. Järki juoksi sen verran, etten alkanut kellarissa huutamaan, kukaan ei olisi kuullut ja varmasti ase olisi laukaistu. Rauhallinen käytös ja puhe oli valttia. Ja koska narsisti oli vastassa, piti myöntyä toiveisiin ja vannoa rakkautta. Eikö ollutkin sairasta?
Pahoinpitelyistä jäi fyysisiä vammoja, lähinnä kasvoihin. Aina piti tähdätä kasvoihin, etten kelpaisi muille. Viimeisimmästä kerrasta kesti parantua vuoden verran, silloin meinasin kuolla. Hän hakkasi minut täysin tunnistamattomaksi. Ymmärsin, että todellakin, jonain päivänä kuolen hänen käsittelyynsä.
Sain kerättyä rohkeutta ja jätin hänet. Kun kiltti ihminen eroaa, suurin hidaste siinä on juurikin pelko. Narsisti osaa uhkailla ja tietää narut mistä vetää ja millä kiristää. Kostoksi hän murhasi yhteisen lapsemme. Teko oli suunniteltu ja myös minun oli tarkoitus kuolla. En tiedä mitkä voimat tarttuivat tapahtuman kulkuun, mutta en koskaan saanut tietoa, joka olisi ohjannut minut siihen ansaa. Tieto ei saavuttanut minua ja siksi olen elossa.
Tapaamisoikeutta lapseen en olisi koskaan antanut, mutta lastenvalvoja päätti toisin. Minua uhattiin roimilla sakoilla. Lapsen isähän oli todella fiksu ja hieno ihminen! Hän kun osasi olla kameleontti. Muuntui aina siksi miksi tarvittiin, jotta hän hyötyisi. Myöskään valvottu tapaaminen ei onnistunut, ei kuulemma ollut tarpeellinen, valvojan mielestä. Suostuin tähän yhteen tapaamiseen, joka oli se viimeinen. Toivon, että nykyisin lastenvalvojien suhtautuminen olisi näissä asioissa muuttunut.
Niinpä jäin pohtimaan elämäni tarkoitusta ja taaplaamaan tänne suuren ristini kanssa. Aloin tutkia sielua ja mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen? Tuli siinä laitettua muutama pappikin selkä seinää vasten. Vastauksia tuli kyllä, mutta ei minun järkeen käyviä. Lopulta löysin oman tieni ja rauhan. En ole tapauskovainen, vaan uskon lähteeseen, energiaan ja värähtelyyn. Uskon valon maailmaan. Omista kokemuksistani myös tiedän, että valon maailma auttaa.
Paljon olen kahlannut ja tutkinut, sekä asioita kyseenalaistanut. Nyt on hyvä näin. Olen mielestäni kasvanut henkisesti ja tasapainoinen. Kiltti olen vieläkin, mutten niin kiltti kuin tuolloin nuorena. Kyllä elämä koulii.
Vieläkin olen päästänyt asioista irti. Olen kärsinyt 13 vuotta kuristavasta tunteesta kurkussa ja ajattelinkin että syöpäkö se siellä? Vaan ei ollut! Nyt vain huomasin että tunne on poissa ja pystyn nukkumaa. Kenties mielen voima auttoi.
Seuraavalla kerralla voisin kertoa narsismista lisää, oman kokemukseni kautta ja ihan vain siksi. että joku kenties osaisi varoa paremmin.
Eilen tein unelmakartan. Täydenkuun aikaan kannattaa manifestoida omia unelmia. Minulla se liittyy terveyteeni ja paranemiseen, tietenkin. Kaikki mikä auttaa ja kannattelee kannattaa tehdä.
