Whippetit juoksivat tauluihin 2024

Masi – Hitline´s Maximus 2000-2012

Itselläni on ollut whippetejä vuodesta 2003 alkaen. Ensin tuli herkkä ja kaunis Masi 2,5-vuotiaana (Hitline´s Maximus). Masin seuraksi hankittiin vuonna 2005 savolainen Allu (Beschützer Alfred), aina niin very cool whippet– tapahtuipa sitten mitä tahansa. Kerronpa siitä lähemmin. Kertominen helpottaa myös omaa olotilaani. Toivon myös, että koiranomistajat ymmärtävät, että koirat ovat eläimiä ja voivat joskus käyttäytyä sellaisella tavalla, mitä ei ikinä uskoisi.

Tästä on hyvänä esimerkkinä tilanne, jossa vapaana ollut schäfer hiipi takaamme ja suoraan Allun kurkkuun kiinni. Syytä tällaiseen käyttäytymiseen en tänäkään päivänä ymmärrä. Omat koirani olivat tietysti kiinni taajama-alueella. En osannut moiseen varautua, koska koira tuli hiljaa takaapäin. Vieressä oli kerrostalon rappu, johon olisin kyllä ehtinyt, jos olisin huomannut meitä uhkaavan vaaran. Kun koira hyökkäsi, Allu ei päästänyt ääntäkään vaan katsoi minuun onnettomana. Itse jähmetyin kauhusta ja kiljuin apuun ihmisiä, joita käveli lähettyvillä. Kukaan ei tietenkään uskaltanut tulla auttamaan.

Kun Allu makasi hiljaa maassa, niin hyökkääjä kääntyi Masin puoleen, jolloin äkkäsin irrottaa remmin Masin kaulasta, sillä uskoin, että Masi kovana juoksijana pääsisi karkuun. Mutta Masipa ei lähtenytkään pakoon, vaan väisteli hyökkääjän hampaita ja pyöri ympärilläni. Masin kylki tuli hyökkääjän kuolasta märäksi, mutta lihaan hampaat eivät päässeet kiinni. Mielestäni ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua tulikin omistaja (josta myöhemmin kävi ilmi, että hän ei ollutkaan koiran oikea omistaja, vaan tyttöystävälleen jätetyn exän koiran ulkoiluttaja – tai jotain sinne päin). Hyökkääjä talttui, kun tämä ”omistaja” otti kaulapannasta kiinni ja nosti koiran takajaloilleen. Remmiä en muista siinä hötäkässä nähneeni. Oli ehkä taskussa.”Omistaja” oli tietysti pahoillaan. Hyökännyt koira on kuulemma yleensä ollut suhteellisen kunnollinen – ja sitä oli pidetty ennenkin vapaana.

Allun henki onneksi säästyi. Kaulaan tuli tietysti kunnon reikä. Onni onnettomuudessa oli se, että tämä tapahtui eläinlääkärivastaanoton lähettyvillä ja Allu oli helppo kantaa sinne paikattavaksi. Koska Allulla oli vakuutus, ”omistaja” maksoi kiltisti omavastuuosuuden eli 50€. Koko aikana Allu ei päästänyt ääntäkään. Masi vapisi kuin horkkataudissa, mutta ulkoisia vammoja ei tullut. Jouduimme viettämään pitkän tovin eläinlääkärissä Allun paikkauksen jälkeen, mutta lähinnä Masin tasaantumista odotellen. Allu sen sijaan oli tyyni, cool koko ajan. Tapaus ei näyttänyt aiheuttavan Allulle henkisiä vaurioita, sillä suhtautuminen isoihin koriin oli yhtä viileää kuin aikaisemminkin. Toisin oli Masin kanssa. Pelko isoihin tummiin koiriin jäi Masille koko loppuelämän ajaksi. Masi ei halunnut tutustua vieraisiin koiriin tämän tapauksen jälkeen – paitsi whippetnarttuihin.

Masi ja Allu olivat hyviä kaveruksia. Masi rakasti Allua yli kaiken ja sen myös huomasi. Välillä oli kausia, että Masi nuoli Allua ja kyhnytti Allun vieressä. Välillä meidän mielestämme liikaakin. Allu oli cool, ilmeisesti välillä nauttikin huomiosta, mutta oli tyyni eikä ollut huomaavinaan toisen ylenpalttista rakkautta.

Allun ja Masin kanssa harrastimme kesäkaudet rata- ja maastokisoja. Talvikauden pidimme lihaskunnosta muutoin huolta. Masi sai ratapuolelta käyttövalion arvon. Maastokisat eivät olleet Masin heiniä, vaikka niihinkin osallistuttiin. Allusta tuli keskivertoa parempi ratajuoksia ja maastokoirana Allu oli aikas huippu. Tästä esimerkkinä olivat mm. Derby-mestaruus, Pohjois-Hämeen kennelpiirin mestaruus, CUP-mestaruus jne. Allu sai sekä rata- että maastopuollta käyttövalion arvot. Allun suvunjatkomahdollisuuksista oltiin kiinnostuneita, mutta Allun silmätarkastuksessa havaitun poikkeaman vuoksi Allua ei päästetty isän rooliin. Käytännössä silmähaaste ei aiheuttanut mitään ongelmia. Näkö säilyi 15-vuotiaaksi asti ihan kelvollisena. Sen sijaan kuulo meni aiemmin.

Maastokisojen CUP-mestaruus:

Kun Masi lähestyi 10 vuotta, hankimme valmiiksi Allulle kaverin, Brunon vuonna 2010. Masi, Allu ja Bruno olivat hyviä kavereita ja näiden kanssa kävimme mm. Nordkappissa vuonna 2011. Seuraavana vuonna Masi siirtyi enkelikuoroon.

Vuonna 2010 lensimme siis Hollantiin hakemaan Brunon (Brona v.d. Waterram), joka on edelleen ”skrode jätkä”, aikansa huippu-urheilija, juoksukone. Masi jätti meidät vuonna 2012 ja seuraavana vuonna 2013 haimme Hollannista Brunon velipuolen Empun (Emigrant v.d. Waterram). Emppu oli Brunon veroinen ratajuoksija, kunnes tuli pernankiertymä ja Empun perna jouduttiin poistamaan. Emppu on sähäkkä, leikkimisintoinen, leluhullu kaveri, jonka mielipuuhia on jahdata kaikkea liikkuvaa (ei ole aina kiva juttu lenkillä). Allu jätti meidät alkuvuodesta 2020 n. 15-vuotiaana.

Koiristamme Allu ja Bruno ovat menestyneet hyvin sekä maastokisoissa että ratakisoissa. Brunolla on plakkarissaan mm. yksi Suomen mestaruus maastokisoista. Brunon lapsista Miinalla on rataennätyksiä ja maastokisoista Euroopan mestaruus. Brunon pojalla Väyrysellä on maastokisoista Pohjoismaiden mestaruus. Molemmilla on jälkipolvea, joten Bruno on jo usean pennun isoisä.